top of page
 Rakennusliikkeet
 
Rakennusliikkeiden luotettava yhteistyökumppani
 

Puutarhatoimisto Scan Plant on luotettava ja kokenut ympäristörakentaja jo vuodesta 1987. Päätoiminta-alueemme on Päijät-Hämeen lisäksi Iitin, Mäntsälän ja Keravan alueilla.

 

Ammattiosaamisella kustannustehokkaasti

 

Annamme aina selkeästi eritellyn kokonaishintatarjouksen. Pitkä kokemus antaa meille mahdollisuuden toteuttaa laadukkaita ratkaisuja kustannustehokkaasti. Koulutetussa henkilökunnassamme on puutarhureita, kiviasentajia, rakennusmiehiä, työnjohtajia sekä vihervalvoja, joka vastaa omavalvonnasta. Kohtelias ja yhteistyökykyinen henkilökuntamme osaa ottaa työmaalla myös muut huomioon. Auttaminen ja avoin yhteistyö helpottaa kaikkia aikataulun kireydestä riippumatta

 

Kaiken kokoiset urakat

 

Monipuolinen ja tehokas kalusto oman, kattavan yhteistyöverkostomme kanssa takaa jokaisen urakan onnistumisen kohteen koosta riippumatta. Teemme myös osaurakoita, esimerkiksi kivityöt, kylvötyöt tai istutukset.

 

Työturvallisuus otetaan huomioon

 

Puutarhatoimisto Scan Plantille työturvallisuudesta huolehtiminen on kunnia-asia. Otamme turvallisuusasiat vakavasti ja teemme jokaisesta kohteestamme etukäteen työturvallisuusarvioinnin. Aktiivinen yhteistyö tilaajan ja muiden urakoitsijoiden kanssa on tärkeää koko rakennusajan, mutta erityisesti jos olosuhteet muuttuvat on tilanteen nopea arviointi tärkeää.

 

Vihervalvojamme voi auttaa ongelmatilanteissan

 

Jos esimerkiksi jo rakennetussa kohteessa tulee esiin ongelmia tai jos tulevan kohteen toimivuus epäilyttää, kannattaa kääntyä puolemme. Monissa tapauksissa suurempi ongelma saattaa olla tilanteen tulehtuminen kuin varsinaiset pulmat pihalla. Ulkopuolisena ammattilaisena olemme usein olleet apuna ratkaisemassa tilanteita hyvin tuloksin.

 

 

bottom of page